Kuurosokeat ovat valinneet kuvanveistäjä Johanna Häiväojan veistoksen Onnellisten saari vuoden koskettavimmaksi veistokseksi. Voittajatyö selvisi kuurosokeiden kulttuurijuhlassa Onnelassa, Tuusulassa lauantaina 30.8.
Koskettavin veistos -kilpailulla on pitkä perinne. Tämä oli jo 13. kerta, kun Suomen Kuurosokeat ry järjesti veistoskilpailun yhteistyössä Suomen Kuvanveistäjäinliiton kanssa. Tänä vuonna voittajatyön valintaan saivat osallistua myös näkövammaiset. Koskettavin veistos valitaan tuntoaistin perusteella. Kun näkö ja kuulo heikkenevät korostuu tuntoaistin merkitys. Koskettavin veistos on se, mikä käsin kosketellen tuntuu miellyttävimmältä. Selkeät muodot ja mielenkiintoiset yksityiskohdat houkuttelevat tunnustelemaan veistoksen muotoja ja saavat mielikuvituksen liikkeelle. Johanna Häiväojan muotokielelle tyypillinen poimuilevuus ja kulmikkuus vetosi myös äänestäjiin, jotka eivät voi nauttia taiteesta pelkästään visuaalisen kokemuksen perusteella.
Kaikki voittajatyötä äänestäneet olivat sitä mieltä, että Onnellisten saari -veistosta on miellyttävä kosketella, koska siinä on paljon muotoja, jotka käsin kosketeltaessa erottuvat hyvin: "voi viettää aikaa veistosta tutkien" ja "joka kerta löytää jotain uutta". Joidenkin mielestä veistoksen alabasteripinta oli viileäntuntuinen, joku toinen taas oli sitä mieltä, että se tuntui lämpimältä. Yhtäkaikki, se "saa mielikuvituksen liikkeelle".
Koskettavin veistos -kilpailutyöt ovat nähtävillä syyskuun loppuun saakka Näkövammaismuseossa. Museo on auki ma-ke klo 12-15 ja sopimuksen mukaan.
Johanna Häiväoja (s. 16.2 1960) on suomalainen kuvanveistäjä, joka asuu nykyisin Ranskassa. Häiväoja on tehnyt veistoksia pronssista ja teräksestä sekä monenlaisia töitä paperista, muun muassa suuria installaatioita ja leijoja. Häiväoja on suorittanut Ranskan ylimmän kuvataiteen loppututkinnon Pariisissa 1986 - 1990. Hän on pitänyt näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla, sekä yksityisnäyttelyitä että yhteisnäyttelyitä.
Lisätietoa Koskettavin veistos -näyttelystä: Tiedottaja Tuija Wetterstrand p. 040 753 2026