Suoraan sisältöön
Suomen Kuurosokeat ry
In English| På svenska
Neljä kuvaa, joista ensimmäisessä tehdään sormiaakkonen kuurosokean kämmenelle, kolmessa seuraavassa on eri ikäisiä kuurosokeita ihmisiä.

Kouvolan aluetoimisto

Kouvolan aluesihteerin piiriin kuuluu Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala. Asiakkaat ovat näiden alueiden keskussairaalapiirien alueella asuvat kuulonäkövammaiset.

 

Vuonna 2001 tiedossa olevia asiakkaita on 63 ja yhteistyötahoina 35 kuntaa. Yli 65-vuotiaita on 39. Viittomakielisiä on kolme, kuuroutuneista kolme käyttää viitottua suomenkieltä ja pystyy ilmaisemaan itseään myös puheella. Viittomien opettelee viisi, joista kaksi taktiilisti. Osa vaikeasti huonokuuloisista ei halua opetella viittomia, vaan kommunikointi sujuu isokirjoituksella näön jäänteiden varassa. Pistekirjoituksen osaa sujuvasti neljä ja muutama opiskelee alkeita kaiken varalle.

 

Ikääntyneillä asiakkailla kuulo ja näkö ovat heikentyneet iän myötä ja erilaiset vammaispalvelut sekä apuvälineet ovat heille kokonaan uusia. Tämä lisää yhteistyön tarvetta erilaisten viranomaistahojen ja omaisten kanssa. Tulkkipalvelun tarve on suurempi kuin tarjonta. Monet tulkit ovat opiskelutulkkeina. Etenkin kerho- ja kurssitilanteisiin ei saada tarpeeksi tulkkeja erilaisten kommunikaatiotapojen mukaan, vaan asiakkaat ovat valitettavasti tottuneet turvautumaan sukulaisiin, ystäviin ja vapaaehtoisiin avustajiin.

 

Järjestöyhteistyö

 

Aluesihteerin  toimisto on vammaisten toimintakeskuksen yhteydessä, samassa osoitteessa ovat myös Tulkkikeskuksen, Kuuloliiton, Kuurojen liiton, CP-liiton ja Aivohalvaus-ja dysfasialiiton aluetyöntekijät sekä Kouvolan seudun vammaispalvelujen kehittämishankkeen projektipäällikkö sekä sosiaaliasiamies.

 

Seuraamme yhdessä kuntien linjauksia. Järjestöjen alueelliset edustajat tapaavat säännöllisesti lääninhallituksen sosiaalitarkastajan kanssa. Se antaa mahdollisuuden seurata lakien ja päätösten toteutumista alueellisesti. Järjestämme myös yhteistyössä kuntien kanssa alueellisia koulutustilaisuuksia.

 

Ota yhteys:

 

Aluesihteeri Kirsti Koponen
Kauppamiehenkatu 4, 2 krs, 45100 Kouvola
p. 040 505 4686