Suoraan sisältöön
Suomen Kuurosokeat ry
In English| På svenska
Neljä kuvaa, joista ensimmäisessä tehdään sormiaakkonen kuurosokean kämmenelle, kolmessa seuraavassa on eri ikäisiä kuurosokeita ihmisiä.

Kuntoutustyön toiminta-ajatus ja palveluidea

 

Kuntoutustyöryhmä tuottaa yksilö- ja ryhmäkuntoutusta pääasiassa aikuisena kuurosokeutuneille sekä kuulonäkövammaisille aikuisille. Sopeutumisvalmennuskurssilla tuemme kuntoutujaa löytämään omat voimavaransa sekä autamme oman elämän tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteenamme on kuntoutujan toiminta- ja työkyvyn parantuminen ja säilyminen, jotta hänellä olisi valmiuksia toimia elinympäristössään mahdollisimman täysipainoisesti.

Kuurosokeiden Toimintakeskuksen kuntoutustoiminta perustuu kuntoutujalähtöiseen näkökulmaan, mikä kurssitoiminnassamme tarkoittaa sitä, että:

  • kuntoutuja on kuntoutuksessa keskeinen toimija
  • kurssijakson tavoitteet rakentuvat kuntoutujien itsensä ilmaisemien kuntoutumistarpeiden pohjalta
  • kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän suhde perustuu tasa-arvoisuuteen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen
  • ratkaisuja etsitään kuntoutujan voimavaroista
  • kuntoutujan käyttämä kommunikaatiotapa on lähtökohtana kurssijakson suunnittelussa ja toteutuksessa.  

 

Kuntoutumistoiminnan kurssit:

 

Kuurosokeiden Toimintakeskus järjestää ryhmäkursseja,  yksilöllisiä sopeutumisvalmennuskursseja sekä yksilöllisiä avokuntoutusjaksoja. Kuntoutustoiminta toteuttaa myös tietokoneen ja matkapuhelimen apuvälinekartoituksia.

Yksilöllinen sopeutumisvalmennus on tarkoitettu aikuisina kuurosokeutuneille ja kuulonäkövammaisille, joiden näössä, kuulossa, toimintakyvyssä ja / tai elinympäristössä on tapahtunut muutoksia. Yksilöllinen sopeutumisvalmennus toteutetaan kuntoutujan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Yksilöllisen sopeutumisvalmennuksen ajankohdasta sovitaan kuntoutujan kanssa.