Kuurosokeiden tulkkaustarpeiden muutoksia sisäkorvaistutteen saamisen jälkeen

Viime aikoina on keskusteltu siitä, tarvitseeko sisäkorvaistutetta käyttävä kuurosokea edelleen viittomakielen tulkin palveluja vai riittääkö hänelle opastustaitoinen avustaja.

 

Selvitin tätä asiaa opinnäytetyössäni haastattelemalla viittä kuurosokeaa sisäkorvaistutteen käyttäjää. Kaikki haastatellut käyttävät nykyään pääasiallisena kommunikaatiomenetelmänään puhuttua kieltä, mutta tukena on muitakin menetelmiä, kuten viitottu puhe, sormiaakkoset ja sosiaalis-haptiset menetelmät.

 

Haastattelujen aiheina oli kielellinen  tulkkaus, opastus, kuvailu sekä tulkkipalvelun tarve yleisesti. Olin kiinnostunut siitä, olivatko haastateltavien kommunikaatiotavat ja tulkkaustarpeet muuttuneet sisäkorvaistutteen saamisen myötä. Halusin myös selvittää, millaisia nämä muutokset olivat.

 

Vähemmän tulkkausta, enemmän kuvailua

 

Haastateltujen kommunikaatio on sisäkorvaistutteen myötä helpottunut huomattavasti. Mutta edelleen kaikki haastateltavat kokivat olevansa kuurosokeita.

 

Vaikka kaikki haastatellut selviävätkin arjestaan nykyään pääasiassa puheella, kukaan heistä ei halunnut luopua muiden kommunikaatiotapojen käytöstä. He pyrkivät säilyttämään kaikki aiemminkin käytössä olleet menetelmät, sillä tilanteesta riippuen niitä tarvitaan edelleen. Sisäkorvaistutteen ollessa pois päältä istutekorva on täysin kuuro, joten esimerkiksi saunassa on turvauduttava muihin kommunikaatiomenetelmiin. Yhteinen toteamus oli, että istute ei tee käyttäjästään kuulevaa.

 

Näyttää kuitenkin siltä, että kielellisen tulkkauksen tarve on sisäkorvaistutteen saamisen myötä vähentynyt. Haastateltavat kertoivat, että selviävät nyt aiempaa paremmin erilaisissa kommunikaatiotilanteissa. Toisaalta kielellistä tulkkausta tarvitaan edelleen aina, kun ollaan tekemisissä viittomakielisten kuurosokeiden kanssa. Tulkkia tarvitaan myös silloin, kun keskustelukumppani puhuu liian hiljaa, kaukana tai epäselvästi tai käyttää paljon murresanoja. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää, että paikalla on henkilö, joka kykenee edistämään kommunikaatiota ja varmistamaan, että asiakkaan tiedonsaanti on parasta mahdollista.

 

Kuvailun ja opastuksen määrän koettiin viime aikoina kasvaneen. Tämä johtunee osittain siitä, että sisäkorvaistutteen myötä kommunikaatiokyvyt ovat kasvaneet, ja osittain siitä, että näköaisti heikkenee. Lisäksi asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että kuvailun ja opastuksen merkitystä kuurosokeille tulkkauksessa on alettu korostaa vasta viime vuosina – samoihin aikoihin kun haastateltavat ovat saaneet istutteensa. Esimerkiksi sosiaalis-haptiset menetelmät ovat vielä kovin uusi asia.

 

Tulkkipalvelun merkitys sisäkorvaistutetta käyttävälle kuurosokealle

 

Kaikki haastatellut olivat yhtä mieltä siitä, että tulkkipalvelua tarvitaan yhä. Pelkkä opastus ei riitä sisäkorvaistutetta käyttäville kuurosokeille. Kaikki haastateltavat myös kertoivat edelleen tilaavansa tulkin aina, kun katsovat siihen olevan tarvetta, esimerkiksi kokouksissa ja seminaareissa.

 

Tulkkipalvelua hyödynnetään kuitenkin eri tavalla istutteen saamisen jälkeen. Istutetta käyttävän kuurosokean pääasialliset tarpeet tulkkipalvelun suhteen ovat ympäristön kuvailu eri menetelmin sekä opastus. Kielellisen tulkkauksen tarve riippuu tilanteesta. Haastatteluissa korostui myös se, että tulkin on hallittava mahdollisimman monia erilaisia kommunikaatiomenetelmiä ja kyettävä vaihtamaan niitä tarpeen mukaan.

 

Opinnäytteeni tulokset ovat suuntaa antavia, sillä asiakkaan tarpeet liittyvät aina yksilölliseen aistitilanteeseen. Kuurosokean on tärkeää keskustella tulkin kanssa siitä, millaisia palveluja kokee tarvitsevansa. Toivon kuitenkin, että nämä tulokset auttavat tulkkeja löytämään sisäkorvaistutetta käyttävän asiakkaan kannalta parhaat toimintatavat.

 

Erilaisten asiakasryhmien toiveita ja mielipiteitä tulee tulevaisuudessa selvittää tarkemmin, jotta tulkkipalvelua pystytään kehittämään tarpeen mukaan erilaisille käyttäjille sopivaksi.

 

Teksti: Jenni Mikkola

 

Artikkeli on julkaistu Tuntosarven numerossa 5/2007, s. 12-13. Artikkeli pohjautuu viittomakielen tulkkiopiskelija Jenni Mikkolan (Humak/Hki) huhtikuussa 2007 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Enää ei tarvitse sinnitellä. Selvitys kuurosokeiden tulkkaustarpeiden muutoksista sisäkorvaistutteen saamisen jälkeen.