Kuurosokeus on yhdistelmävamma (2004)

Kuurosokeus on kahden tärkeän aistin yhdistelmävamma. Koska toinen pääaisteista ei kykene korvaamaan toista, se on enemmän kuin pelkkä erillinen kuulo- tai näkövamma. Siksi on tärkeää, että kuurosokeus tunnistetaan ja tunnustetaan omaksi erityiseksi vammakseen.

 

Yhdistelmävammansa vuoksi kuurosokea tarvitsee räätälöityä kuntoutusta, jossa otetaan aina yksilöllisesti huomioon vammojen yhtäaikainen vaikutus. Kuurosokeilla on vaikeuksia kommunikaatiossa, vuorovaikutuksessa, tiedon saamisessa ja vastaanottamisessa sekä liikkumisessa ja tilaan orientoitumisessa.

 

Kuurosokeus on melko tuntematon käsite suurelle yleisölle. Henkilö on kuurosokea, kun hänellä on vakava-asteinen kuulo- ja näkövamman yhdistelmä. Harvat kuurosokeista ovat kuitenkaan täysin kuuroja ja sokeita, monilla on kuulon ja/tai näön jäänteitä.

 

Kuurosokeuden aiheuttajana ovat monet silmä- ja korvasairaudet, joista osa lukeutuu siten harvinaisiin vammaryhmiin kuuluviksi. Kuntoutusohjauksessa kuurosokeat luetaan usein joko näkövammaisiin tai kuulovammaisiin primäärivamman mukaan. Vammojen yhteisvaikutus jää vähälle huomiolle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalta. Tästä on osoituksena esim. että erikoissairaanhoidossa, keskussairaalassa kuntoutusohjausta hoitavat joko kuulovammaisten tai näkövammaisten kuntoutusohjaajat.

 

Kuulovamma ja näkövamma ovat molemmat aisteihin kohdistuvia rajoitteita, eikä toista aistia voi käyttää toisen kompensaationa. Siten kuurosokeus aiheuttaa yhteensä enemmän haittaa ja toiminnanrajoitetta kuin kahden eri vamman haitat yhteenlaskettuina. Kahden eri vamman yhdistelmästä johtuen kuurosokeutta on hyvin monenlaista. On niitä, jotka ovat ensin huonokuuloisia ja menettävät näkönsä vasta myöhemmin. He ovat yleensä viittomakielisiä. Monet ovat myös ensin heikkonäköisiä tai jopa sokeita ja menettävät kuulonsa vähitellen. He ovat useimmiten ns. puheella kommunikoivia kuurosokeita.

 

Hyvin tavallista on, että kuurosokeus on etenevää ja sen vuoksi kuurosokean on opeteltava uusia kommunikaatiomenetelmiä eri elämänvaiheissa. Kuurosokea opetteleekin yleensä useampia kommunikaatiotapoja ja niiden käyttö riippuu muun ohella aistien senhetkisestä toiminnallisesta tasosta, henkilön vireystilasta, valoisuudesta, taustamelun määrästä ja vastapuolen kommunikaatiotaidoista. Tarve opetella uusia kommunikaatiomenetelmiä pitäisi huomioida huomattavasti paremmin kuin tähän asti on toteutunut. Tämä voitaisiin toteuttaa kunnan tarjoaman sopeutumisvalmennuksen muodossa, jota tulisi tarjota kuurosokealle läpi elämän aina tarpeen vaatiessa.

 

Kuurosokeiden  kommunikaatiotavat vaihtelevat riippuen siitä, ovatko he syntyneet kuulevina vai kuuroina tai kuuroutuneet varhaislapsuudessa. Ensiksi opittu kieli voi olla joko ympäristössä puhuttu kieli tai viittomakieli. Näön ja/tai kuulon heiketessä otetaan käyttöön erilaisia näön ja kuulon apuvälineitä. Täysin kuurosokeat käyttävät toisten kanssa kommunikoidessaan yleisesti taktiilia eli kädestä käteen viitottua viittomakieltä tai viitottua puhekieltä.

 

Kuurosokea henkilö tarvitsee muun muassa kuljetuspalvelua, tulkkipalvelua, henkilökohtaista avustajaa, palveluasumista ja asumisen muutostöitä sekä sopeutumisvalmennusta, kuntoutusta ja apuvälineitä. Kuurosokea henkilö tarvitsee palveluja ja tukitoimia koko elämänsä ajan. Näihin liittyvän päätösharkinnan tulee aina olla yksilöllistä ja kunnioittaa asiakkaan omaa tahtoa ja ihmisarvoaa.