Suoraan sisältöön
Suomen Kuurosokeat ry
In English| På svenska
Neljä kuvaa, joista ensimmäisessä tehdään sormiaakkonen kuurosokean kämmenelle, kolmessa seuraavassa on eri ikäisiä kuurosokeita ihmisiä.

Tiedonvälitys ja kuurosokeiden tiedonsaantitavat

Suomen Kuurosokeat ry palvelee asiakkaitaan heidän tiedon tarpeissaan. Järjestö julkaisee kahta lehteä ja erilaisia oppaita kuurosokeille. Digitaaliset tiedonsiirto- ja tallennusmenetelmät ovat yleensä parantaneet kuurosokeiden tiedonsaantia.

 

Erityiset tiedonsaantitavat
Kuurosokean / kuulonäkövammaisen on vaikea erottaa tavallista puhetta. Järjestön julkaisemissa äänitteissä puhutaan selkeästi ja vältetään äänialan vaihteluita. C-kasettien aikaan äänitteet myös luettiin tavallista hitaammin, mutta nyt käytössä olevissa Daisy-laitteissa on mahdollisuus säätää äänen nopeutta, sävyä ja voimakkuutta. Myös järjestön julkaisemissa viittomakielisissä videoissa viittominen on hieman tavanomaista hitaampaa ja viittomisen alue on tavallista pienempi. Kuulonäkövammaisen voi olla vaikea hahmottaa liikettä näön jäänteidensä avulla ja putkinäön kenttä voi kuurosokealla olla hyvinkin pieni.

 

Lisäksi järjestö julkaisee kuurosokeille tarkoitettuja lehtiä ja oppaita pistekirjoituksella sekä isokirjoituksella, jonka kirjasinkoko on 15 tai 16 pikseliä. Myös Näkövammaisten Keskusliiton Tiedonhallintapalveluiden tuottamia sähköposti- ja luetuspalveluita käytetään hyväksi.

 

Tärkeä tiedonsaannin tapa on henkilökohtaiset kontaktit ja erilaiset kommunikaatiotavat. Viittomakielisille täysin kuurosokeutuneille henkilöille henkilökohtainen kontakti ja taktiiliviittominen (kädestä käteen viittominen) voi olla ainoa tapa, jos henkilö ei osaa suomen tai ruotsin kieltä ja pistekirjoitusta. Kuurosokea joutuu usein käyttämään tulkkipalvelutuntejaan (360 h / vuosi) pelkästään ympäröivän maailman tapahtumien seuraamiseen.

 

Tietokoneen tuoma murros jatkuu

 

Kuulonjäänteet ja näönjäänteet auttavat tietokoneen käytössä, mutta myös täysin kuurosokeat pystyvät käyttämään tietokonetta hyväkseen. Tietokone avaa kuurosokeille uusia tiedonsaannin, opiskelun, työnteon, harrastamisen ja kommunikaation mahdollisuuksia. Tietokoneiden käyttö lisääntyy koko ajan. Kuurosokeita tietokoneen käyttäjiä on jo lähes 300.

 

Tulevaisuudessa yleisten tietoverkkojen ja voimakkaiden tietokoneiden merkitys kuurosokeiden tiedonvälityksessä kasvaa.

 

Kuvapuhelimen käyttö ja ylipäätään viittomakielisen tiedon siirtäminen tietoverkoissa kasvaa. Kuvan siirto vaatii kuurosokeiden asiakkaiden tietokoneilta enemmän kuin aikaisemmin.

 

Yleisen tiedonvälityksen hyväksi käytön edellytykset

 

Osa Suomen Kuurosokeat ry:n asiakaskunnasta pystyy jossain määrin käyttämään hyväkseen yleistä tiedonvälitystä kuten radiota, televisiota, lehtiä ja kirjastojen palveluksia.

 

Radion ja TV:n kuuntelu on mahdollista induktiosilmukan avulla. Myös selkeä puhe auttaa kuurosokeaa saamaan selvää ohjelmista. Syksyllä 2005 aloitettu YleTV1:n vieraskielisten ohjlemien äänitekstitys hyödyttää joitain kuulonäkövammaisia television katsojia. TV:ssä auttaa myös selkeät kontrastit, ohjelmien tekstitys ja viittomakieliset ohjelmat. Vuonna 1998 Suomen Kuurosokeat ry:n julkilausuma koski juuri televisio- ja radio-ohjelmien kehittämistä kuulonäkövammaisille ystävällisempään suuntaan.

 

Tiedonsaanti sanomalehdistä ja aikakauslehdistä on heikkonäköiselle vaikeaa, koska lehdissä on hyvin pieni kirjasinkoko. Eri alueiden sanomalehtiä ja eri alojen aikakauslehtiä voi lukea tietokoneen avulla Näkövammaisten Keskusliiton palvelimelta. Myös vapaaehtoisten henkilöiden merkitys lehtien lukemisessa olisi suuri.

 

Kirjastoissa toivottaisiin olevan enemmän kirjoja isokirjoituksella.

 

Muut tiedonsaannin vammaispalvelut

 

Osa kuurosokeista pystyy käyttämään hyväkseen näkövammaisille ja sokeille tai kuulovammaisille ja kuuroille suunnattuja materiaaleja ja palveluja.

 

Näitä ovat esimerkiksi Näkövammaisten Keskusliiton pistejulkaisut ja lehdet ja näkövammaisten kirjasto Celia. Osa viittomakielisistä kuurosokeista pystyy käyttämään hyväkseen Kuurojen Liiton viittomakielistä videotiedotetta. He pystyvät näönjäänteillään erottamaan riittävän hyvin nopeaa liikettä.